Mielipidekirjoitus uutisesta "Ministeri Niinistö: kaksoiskansalaiset eivät ole turvallisuus uhka" 

 

Uutisessa kerrotaan kaksoiskansalaisista puolustusvoimissa koskevasta lainsäädännöstä ja siitä kuinka kaksoiskansalaisia kohdellaan puolustusvoimissa.  

"Kaksoiskansalaiset eivät ole turvallisuusuhka Suomelle, mutta joissain tilanteissa sotilasuralla toimiviin kaksoiskansalaisiin voi kohdistua vaikuttamisyrityksiä, arvioi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.)."  

 

Ymmärrän miksi kaksoiskansalaisia pidetään turvallisuus uhkana, mutta he ovat kuitenkin myös suomenkansalaisia jonka takia heitä pitäisi kohdella kuin muitakin suomenkansalaisia. Ei voi valita minkä maanlaiseksi syntyy eikä sitä, että jos vanhemmat ovat erimaista tai muuttavat eri maahan. Kaikilla puolustusvoimissa työskentelevillä on samat oikeudet ja velvollisuudet joihin kuulu vaitiolovelvollisuus. Jos joku kaksoiskanslainen kertoisi jotain toiselle maalle he rikkoisivat lakia ja heitä pitäisi rankaista sen mukaan, mutta ei ketään pitäisi automaattisesti pitää vakoojana. On hyvä että lakia muutetaan, mutta siinä ei saa kiirehtiä. Vaikka puolustusvoimat toimivatkin lain mukaan aina tulee olemaan niitä, jotka yhdistävät venäjäläisen huonoon uutisiin, jonka seurauksena eivät luota heihin.

 

 

 

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ministeri-niinisto-kaksoiskansalaiset-eivat-ole-turvallisuusuhka/752300/