Suomen Nato-jäsenyydestä on nyt keskusteltu Suomessa jo jonkin aikaa luultavimmin maailman nykyisen turvallisuustilanteen takia. Oma mielipiteeni on se, että Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, koska ”puolueettomana” maana Suomi on onnistunut pysymään ulkona kansainvälisistä selkkauksista ja konflikteista.

Ymmärrän myös kannan, jonka takia muun muassa Venäjän takia Nato olisi hyvä asia. Mutta jos ajattelee asiaa siltä kannalta niin kannattaako kuitenkaan Suomen lähteä vahingoittamaan Venäjä-suhteita, jotka ovat loistavan presidenttimme myötä aika hyvällä tolalla. Päättäjien ja muidenkin ihmisten olisi tärkeää pysähtyä miettimään, että uhkaako Suomea loppujen lopuksi mikään todellinen tekijä.

Voi olla myös, että Natoon liittyminen olisi hyvä asia mutta tällä hetkellä itsestäni tuntuu, että parasta olisi pysyä ”puolueettomana”, jotta voisimme jatkossakin säilyttää rauhallisen elämänmenomme ja itsenäisyytemme. Itse en henkilökohtaisesti ainakaan haluaisi Naton isoja sotaharjoituksia tänne kotimaahamme tai kiristämään välejä naapurimaamme kanssa.

Myös taloudellisesti voisi olla järkevää pysyä liittoutumattomana, koska Suomen valtion taloudella on vaikea tilanne menossa, joten lisälaskut ei luultavimmin olisi hyväksi talouden kestävällä kehitykselle.

http://yle.fi/uutiset/3-9458874  

15.2.2017