Uutisessa kerrotaan, että neljä vastaanottokeskusta aijotaan sulkea ensi kesään mennessä. Syynä on turvapaikanhakijoiden määrän väheneminen ja vastaanottokekuspaikkojen vähenevä tarve. Lisäksi ensi kesänä arvioidaan suljettavan useita vastaanottokeskuksia.

 

Mielestäni vastaanottokeskusten sulkeminen on hyvä asia, koska niitä on turha ylläpitää jos niille ei ole tarvetta. Uutisessa kerrotaan turvapaikanhakijoiden määrän vähenevän noin 500:lla kuussa, kun hakijat saavat oleskeluluvan ja muuttavat kuntiin asumaan. Myös majoituspaikkoja aijotaan vähentää. Mielestäni on järkevää sulkea vastaanottokeskuksia, kun turvapaikanhakijoiden määrä vähenee. Keskuksia, joissa on vähän asukkaita voitaisiin sulkea ja asukkaat voisi siirtää muihin keskuksiin, jotta keskusten käyttö olisi mahdollisimman "tehokasta". Esimerkiksi ei ole järkeä ylläpitää kahta osittain täynnä oleva vastaanottokeskusta, kun näiden asukkaita voitaisiin yhdistää yhteen 

isompaan keskukseen. Keskusten ylläpitokaan ei ole ilmaista ja maksajina ovat veronmaksajat.

 

Toisaalta on kurjaa, jos turvapaikanhakijat joutuvat muuttamaan toiseen vastaanottokeskukseen toiselle paikkakunnalle sen jälkeen kun he ovat jo tutustuneet alueeseen ja mahdollisesti uusiin ihmisiin.

 

Uutisen mukaan Suomessa on tällä hetkellä 13 500 turvapaikanhakijaa, joita varten on 55 vastaanottokeskusta. Tästä voi mielestäni hyvin supistaa vastaanottokeskusten määrää.

 

Yle Uutiset 19.12.2017 (https://yle.fi/uutiset/3-9984767)